torstai 26. joulukuuta 2013

Hiustenlaittoa


Tapanina oli aikaa harjoitella tupeerausta ja letitystä


No onkos tullut kesä...


Harvemmin on tapaninpäivänä meidän pihassa orvokit kukkineet...?!
Tämä yksilö on löytänyt paikkansa kukkapenkin ulkopuolelta..


.. ja jatkaa siinä sitkeästi kasvuaan, olipa joulu tai juhannus?!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää

Innostuin sitten leipomaan vapaapäivän kunniaksi ja tällä kertaa leivoin tortut omatekoisesta rahkavoitaikinasta :)

Pullissa täytteenä suklaatuorejuustoa.


Enkelit ja tähdet.
 

Enkelit ja tähdet saivat ylleen lumihunnun.

Näillä eväillä kohti iltaa ja Linnan juhlia, MUMS!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kampaukset ja meikki

Kampaus- ja ehostusasioita lupailin päivittää mutta palaan vielä hetkeksi pukeutumisasioihin. Saimme myös ohjeita toimivan vaatekaapin tekemiseksi. Kukapa uskoisi että hankkimalla kymmenen vaatetta (2 jakkua, 3 alaosaa, 4 yläosaa ja 1 leninki), jotka sopivat toisiinsa tunnelmaltaan, mittasuhteiltaan, kuoseiltaan ja väreiltään saa 40 erilaista asukokonaisuutta eli vaatteet kahdeksalle viikolle... Yhtenä ohjeena oli myös tämä "ÄLÄ RIEHAANNU ALENNUSMYYNNEISSÄ" näin alennusmyyntejä kohti kun mennään onkin hyvä pitää tuo ohje mielessä :)

Ensimmäisillä kampaustunneilla käytiin läpi erilaiset kasvonmuodot ja niille sopivia kampauksia. Esimerkiksi pyöreäkasvoiselle ja lyhyelle henkilölle sopii että hiukset nostetaan ylös, se hoikentaa ja pidentää. Tuntien aikana harjoiteltiin myös erilaisia rullaustekniikoita ja hiusten kihartamista eri välineillä mm. suoristusraudalla.



Tässä on harjoiteltu yli- ja alijännitteistä rullausta, 
reunalettiä sekä kihartamista suoristusraudalla.


Se miten rullaus tehdään vaikuttaa kampauksen muotoon, esim. ylijännitteisellä rullauksella kampaukseen saadaan ilmavuutta. Vaan eipä tuosta omien hiusten laitostakaan ole koskaan jännitystä puuttunut, se jännitys vaan on johtunut jostain muuta kuin rullaustekniikasta...

Seuraavalla kampaustunnilla meillä oli aiheena pitkien hiusten kampaukset ja harjoituspäinä olivat ihan oikeat henkilöt. Siskoni Paula uskaltautui leikkiin mukaan ja illan aikana sain harjoitella mm. tupeerausta sekä poninhännän kiinnittämistä pinneillä ja kuminauhalla.



Poninhännän tekemisestä kuminauha-/pinnitekniikalla ei aluksi meinannut tulla päätä eikä häntää tai edes poninhäntää päähän.. Aikani kun yritin, niin lopputulos oli tupeerauksen kanssa tämän näköinen. Ranskanletti sen sijaan meni vanhasta tottumuksesta mutta molemmissa haastetta lisäsi Paulan todella liukkaat hiukset, jotka eivät meinanneet pysyä hyppysissä :)




Lopuksi harjoittelin vielä ruusukkeiden tekemistä. Pinnithän eivät saisi näkyä valmiissa kampauksessa mutta tässä tulee hyvin esille se että vaaleissa hiuksissa pintakuvioinnit erottuvat selvästi. On se vaan ihan eri juttu harjoitella kampausten tekoa oikeilla hiuksilla, kiitos Paulalle kun tulit harjoituspääksi :)


Ehostustunneilla opettajamme Liisa kertoi ehostuksen työjärjestyksen ja samalla teki tunnille tulleelle asiakkaalle demomeikin. Aluksi meikki oli päivämeikki ja mutta luomiväriä ja rajausta lisäämällä se muuttui iltameikiksi. Seuraavalla kerralla harjoittelimme meikkaamalla toisiamme. Meikkasin Sipalle, jolla on vihreät silmät toisen silmän vihreällä ja toisen silmän violetilla luomivärillä. Molempien värien sanotaan sopivan vihreille silmille mutta kuinka ollakaan tässä tapauksessa vihreä luomiväri korosti silmää paremmin kuin violetti.

Kaiken kaikkiaan mennyt syksy on ollut opettavainen ja varsinkin kampaus- ja ehostustunneilla tuli paljon uutta asiaa ja hyviä vinkkejä. Pukeutumisasiat, värianalyysiä lukuun ottamatta, ovat aikaisempien koulutuksien vuoksi jo vähän tutumpia mutta niissäkin kertaus on ollut opintojen äiti. Lisäksi meillä on kasassa tosi hyvä porukka, yhdestäkään illasta ei ole puuttunut naurua eikä huumoria... Vielä ennen joululomaa ja ensi vuotta päästään aloittamaan sisustusosio, saa nähdä mitä se tuo mukanaan...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Syksyn satoa

Minulla oli koulutuksen alkaessa hyvä suunnitelma siitä että päivittäisin tätä blogia aina jokaisen kouluillan jälkeen kun asiat ovat tuoreena muistissa... mutta se on jäänyt tekemättä, ei sillä ettei asiaa olisi ollut... Nyt muistelen aikaa taaksepäin ja yritän tehdä jonkinlaista yhteenvetoa siitä mitä syksyn aikana onkaan tapahtunut.

Väreistä aloitettiin ja ne ovatkin olennaisena osana sekä pukeutumisessa että kasvojen ehostuksessa ja arvatenkin myös sisustuksessa, josta meillä ei ole vielä ollut oppitunteja. Sopivilla väreillä voi joko korostaa tai peittää esimerkiksi silmien tai ihon väriä. Värit myös piristävät, jos olo tuntuu väsyneeltä ja silmissä uni painaa niin eikun punaa huuliin niin kukaan ei kiinnitä huomiota väsyneisiin silmiisi :) Sopimattomat värit taas voivat tehdä ihon kalpeaksi tai saavat näyttämään ikaistään vanhemmalta. 


Erilaisia väreihin liittyviä tehtäviä
    



Syksyn aikana tehtiin myös värianalyysit, josta onkin kerrottu aiemmin tässä blogissa. Värien jälkeen kävimme pukeutumisasioiden kimppuun. Käytiin läpi naisten ja miesten vartalotyypit sekä pukeutumistyylit ja tutustuttiin siihen miten vartalon eri mittasuhteita voi korostaa tai peittää vaatetuksella. Harjoiteltiin myös erilaisia huivien sitomistekniikoita. Yhtenä tehtävänä meillä oli "Stailaa itsesi", jossa aiheena oli etsiä omasta vaatekaapista asukokonaisuus yksi tai useampia ja ottaa valokuvia. Tehtävään liittyen kävimme Matkuksella katselemassa syksyn muotia. Stailaustehtävän tunnelmia sekä kotoa että Matkukselta...


"Enemmän värei mieluiten pinkkii"


                        

Minä ja Eino, Eino myrsky antoi hiuksille uutta ilmettä :)




Kokeilussa petrolinvärinen pusero
Petroli on väri jonka sanotaan sopivan kaikille värivuodenajoille




  Tunnelmia Matkukselta Sunny's liikkeestä




 Mustaa & valkoista



Stylistin työpaita tarttui mukaan syksyllä Helsingin reissulta ja hame Matkukselta



Syksyn aikana käytiin läpi myös kampaus ja ehostusasioita, joista tulee blogiin asiaa ennemmin kuin arvaattekaan... toivottavasti!